IRWIN- Reteesti vaan

Suomen Musiikkiteatteri tekee aivan uuden esityksen legendaarisesta Irwin Goodmanista.
Ensi-ilta on 4.11. kello 19 teatterin uusissa tiloissa Helsingissä, Yrjönkatu 31. Paikka on upea ravintolateatteri!

Irwin oli oikealta nimeltään Antti Hammarberg. Hän oli kansanlaulaja, joka oli ”yksi meistä”. Irwin halusi ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, ja häntä pidettiin jopa protestilaulajana. Ensimmäisten levytysten jälkeen hän siirtyi kohti tavallisempaa iskelmämusiikkia, ja myöhemmin hänen musiikkinsa alkoi myös yhdistellä iskelmää ja rockia. Irwinin kappaleiden yleisiä aiheita olivat poliitikkojen ja verotuksen arvostelu, kansan olojen ja tuntojen kuvaaminen, perinteisten ja vanhoillisten suomalaisten asenteiden arvostelu sekä myös alkoholi, rahatalous ja hauskanpito.

Irwin sävelsi kappaleensa itse. Hän oli ensimmäisiä musiikin tekijöitä, jotka eivät tyytyneet käännöskappaleisiin. Kaikkiaan Irwin levytti pari sataa omaa sävellystään. Lähes kaikkiin kappaleisiin sanat teki Irwinin paras kaveri Vexi Salmi, joka muutoinkin puski ystäväänsä eteenpäin laulajan uralla.

Irwinin kiinnostus musiikin tekoon alkoi jo nuorena. Hän opetteli kitaransoittoa ja säveltämistä ja esiintyi laulukilpailuissa. 1960-luvun puolivälissä Irwinin paras kaveri, Vexi Salmi, painosti levyttämään ja keikoille. Irwin lauloi aluksi Bob Dylanin tyyliä jäljittelevällä honotusäänellä, mutta vähitellen hän siirtyi karheampaan laulutapaan.

Esityksessä kuullaan kaikki Irwinin parhaat hitit, kuten ”Reteesti vaan”, ”Työmiehen lauantai”, ”Kun ei rahat riitä”, ”Oli simmarit, sammarit, kummarit ja pipo”, ”Ryysyranta”, ”Ei tippa tapa”, ”Poing, poing, poing”, ”Las Palmas”, ”Viuhahdus”, ”Vain elämää”, ”Häirikko”, ”Silirimpsis”, Tyttö tuli” ja ”Haistakaa paska koko valtiovalta”

IRWIN- Reteesti vaan esitykset

Osta lippu helposti netissä 24/7