Raparperitaivas

Raparperitaivaan perusta on valettu Gösta Sundqvistin ja Leevi and the Leavings -yhtyeen tarinaan. Tämä hulvaton suomirock-musikaali kertoo hieman oudosta Leevi-nimisestä progea diggailevasta nuorukaisesta, josta kasvaa suuri suomalainen säveltäjä ja tarinankertoja.

Leevi toimii paitsi musiikintekijänä, myös muun muassa talonmiehenä, jalkapallojoukkueen valmentajana ja radiopersoonana. Elämänsä loppuvaiheessa hänet valtaa kaipuu suomalaiseen luontoon.

Pääosaa esittää A-J Keskinen, joka on tullut tunnetuksi Voice of Finland -kilpailun finalistina – ja joka erehdyttävästi muistuttaa Gösta Sundqvistiä.

Leevin parhaita kavereita esittävät Ari Myllyselkä ja Ilari Hämäläinen. Myllyselkä on suurelle yleisölle tuttu useista rooleistaan tv-sarjoissa ja teatterissa. Hämäläinen puolestaan muistetaan muun muassa musikaaleista sekä Voice of Finland -kilpailusta. Musikaalissa nähdään myös Juice, jota upeasti tulkitsee Jussi Ojanen. Näyttämöllä toilailevat myös monet Leevi and the Leavingsin kappaleiden kuvailemat tragikoomiset hahmot.

Tulkintoja kuullaan paitsi Leevi and the Leavingsin, myös Göstan aikalaisten, Juice Leskisen ja Kirkan tuotannosta. Tähän tunteikkaaseen reissuun sinut saattelevat muun muassa Mitä kuuluu Marja-Leena, Muotitietoinen, Poika nimeltä Päivi, Teuvo, Pohjois-Karjalaan, Raparperitaivas, Onnelliset, Syksyn sävel, Paperitähdet, Rakkauden ammattilainen, Leijat, Hetki lyö, Varrella virran, Born to be wild…

Raparperitaivas esitykset

Osta lippu helposti netissä 24/7