KEVÄÄN UUTUUS: GANES-MUSIKAALI

30.10.2017 » GANES-MUSIKAALI
Remusta ja Hurriganesista kertova rock-musikaali
 
Tammikuussa 2018 Suomen Musiikkiteatterissa saa ensi-iltansa maailman ensimmäinen Ganes-musikaali. Se vie kiehtovalle matkalle Remun ja Suomen legendaarisimman rock-yhtyeen, Hurriganesin maailmaan.

Musikaalin suojelijana toimii itse Remu Aaltonen.
 
Vuonna 1971 Remu, Ile Kallio ja Cisse Häkkinen perustivat Hurriganes-yhtyeen, joka teki lähtemättömän vaikutuksen suomalaiseen rock-historiaan. Remu Aaltonen on the Great Grandfather of Rock'n Roll. Hän on ehkä persoonallisin suomalainen rock-hahmo ikinä. Musikaalissa häntä tulkitsee Swedish True Talent kilpailun voittaja, ja  Freddie Mercuryäkin esittävä loistava Dimitri Keiski. Cisse Häkkistä esittää upea artisti ja basisti Ilari Hämäläinen. Albert Järvisen roolissa taituroi kitaravirtuoosi Erik Valkama, ja hänet nähdään myös Ile Kalliona. Managerina, vankilan opettajana, Mikko Alatalona, poliisipäällikkönä ja monissa muissa rooleissa hauskuuttavat musiikkiteatterin tähti Ari Myllyselkä ja Juha Kinnunen. Remun elämän varrella tärkeitä naishahmoja ovat olleet mm. äiti, isoäiti ja tyttöystävät. Heitä tulkitsevat mm. Elisa ja Sonja Lairikko. Musikaalissa nähdään välähdyksiä myös Remun värikkäästä lapsuudesta.
 
Musikaalissa kuullaan kaikki Hurriganesin parhaimmat hitit, Get Onesta My Only Oneen ja Hot Wheelsistä Bourbon Streetiin. Tämä vauhdikas rock-musikaali ei takuulla jätä ketään kylmäksi, sillä saavuttihan Hurriganes alusta alkaen mainetta hurjalla ja energisellä lavaesiintymisellään, jollaista ei oltu aikaisemmin Suomessa koettu! Esitys on kunnon show, jossa vauhtia pitävät myös upeat tanssijat pukuineen.


KEVÄÄN UUTUUS: GANES-MUSIKAALI


Esitteet

Kanta-asiakasesite

Suomen Musiikkiteatterin kanta-asiakkaana hyödyt lukuisista eduista ja kuulet ensimmäisenä kuulumisia kulissien takaa.
Selaa esitettä »
pdf-tiedosto »

Kevään 2017 Kausiesite

Lue tästä Kevään Uutuuksista
pdf-tiedosto »